Suomalaisen kristillisyyden haasteita 5/6

Ei ole lainkaan liioiteltua todeta, että suomalaisuuden kristillisyyden 11. käsky on vuosikymmenten ajan kuulunut: Älä perusta uusia seurakuntia. Tämä on ilmennyt kahdella tavalla: Itse ei ole perustettu uusia yhteisöjä, koska kaikki paukut on haluttu laittaa oman jo olemassa olevan yhteisön kasvattamiseen mahdollisimman suureksi. Muiden samalle paikkakunnalle perustamat yhteisöt puolestaan on koettu uhkina, koska niiden perimmäiseksi tarkoitukseksi on usein nähty oman seurakunnan lampaiden varastaminen (ja sitä kautta oman aseman heikentäminen seurakuntien ja niiden johtajien välisessä pissimiskilpailussa). Tämän käskyn taustalla ei siis ole sen kummempaa kuin maailmanpolitiikastakin tuttu suurvalta- ja etupiiriajattelu.

Nyt ollaan onneksi pikkuhiljaa havahtumassa siihen, että 11. käsky ei olekaan Jumalan Sanaa vaan isien perinnäissääntö. Sen kanssa on kuitenkin eletty niin pitkään, että siitä ja sen taustalla olevasta ajattelusta ei ole helppo luopua. Siksi on hyvä pitää mielessään tiettyjä näkökohtia:

• Kaikkien kokoontuminen mahdollisimman suurella joukolla saman katon alle ei tarkoita sitä, että vain silloin kokoontujien välillä vallitsee yhteys ja ykseys. Pikemminkin on niin, että mitä isompi porukka, sitä todennäköisemmin näin ei ole.
• Kääntäen voidaan todeta, että saman kaupungin uskovien kokoontuminen monessa eri paikassa ei tarkoita yhteyden ja ykseyden puutetta (niin kuin jo Jerusalemin alkuseurakunta todisti).
• Kuten seurakuntakasvun asiantuntijat ovat jo vuosikymmenten ajan meille kertoneet, seurakuntien runsaus paikkakunnalla on yleensä niin paikkakunnan uskovien kuin uskosta osattomienkin etu.
• Jokainen sukupolvi tarvitsee omanlaisiaan seurakuntakoteja, eivät sellaisia kuin heidän isovanhempiensa sukupolvi tarvitsi.

Jos nyt kuitenkin tulee vastaan sellainen tilanne, että "sinun" lampaasi haluaa vaihtaa naapurilaitumelle, niin mitä siitä pitäisi päätellä? Ensinnäkin on hyvä muistaa, että oma yhteisösi ei ole yhtä kuin Jumalan valtakunta, eikä lampaasi ole sinun vaan Herran. Ehkäpä Hän on katsonut kyseiselle henkilölle sopivamman kasvupaikan? Voit myös kysyä itseltäsi, kuinka hyvin yhteisösi on onnistunut tärkeimmässä tehtävässään eli opetuslapseuttamisessa. Juokseeko kypsä opetuslapsi yhteisöstä toiseen paremman tarjonnan perässä? Sitäkin voinee miettiä, kuinka iso menetys yhteisöllesi on sellaisen ihmisen lähtö, joka kaikesta hyvästä opetuslapseuttamisestanne huolimatta ei ole oppinut sitoutumaan ja kantamaan hedelmää siellä, minne hänet on istutettu.

Niin tai näin, tosiasia kuitenkin on se, että suurin osa suomalaisista ei ole uskossa, saati sitten opetuslapseutettu. Tämän asiantilan korjaaminen on urakka, johon jo olemassa olevat yhteisöt eivät mitenkään riitä tai pysty. Siksi maamme tarvitsee satoja uusia yhteisöjä, jotka ovat halukkaita ja kykeneviä keskittymään siihen ainoaan tehtävään, jonka Jeesus seuraajilleen jätti. Unohdetaan siis pissimiskilpailut ja etupiiriajattelu, ja tartutaan töihin.

[Sarjan muut osat: 1 2 3 4 6]