Suomalaisen kristillisyyden haasteita 1/6

Yksi lähetystyön perusperiaate on pyrkimys tutustua sen kohteeseen mahdollisimman hyvin. Jokainen maa ja kulttuuri on omanlaisensa, jolloin kristinuskon sanomaa on pakko kontekstualisoida – samalla kun pidetään kiinni uskon muuttumattomasta ytimestä. Ilman näitä sanoma ei usein joko mene perille, tai usko saa Uudelle testamentille vieraita muotoja. Mutta myös täällä "kotikentällä" evankeliumin eteenpäin meneminen kärsii jossain määrin siitä, että ei olla täysin ymmärretty, millaisessa kontekstissa tomitaan.

World Values Survey on yhteiskuntatieteilijöiden vuodesta 1981 säännöllisesti tekemä tutkimus, jolla mitataan eri maiden ja kulttuurien arvoja. Mukana tutkimuksessa on lähes 100 maata, jotka edustavat noin 90 prosenttia koko maailman väestöstä. Tutkimuksessa kerätyn datan perusteella kaikki maat sijoitetaan nelikenttään, jossa toisella akselilla on traditionaalisuus vs. sekularismi ja toisella selviytyminen vs. itsensä ilmaiseminen.

WVS-tutkimuksen mukaan Suomi on arvoiltaan maailman maallistuneimpia maita. 1990-luvulla käytiin hetkellisesti lähempänä perinteisempiä ja uskonnollisempia arvoja, mutta 2000-luvulla on palattu takaisin Ruotsin, Norjan ja Tanskan tuntumaan. Suomalaiset ovat maailman kärkeä myös arvoissa, jotka tutkijat ovat niputtaneet otsikon "itsensä ilmaiseminen" alle. Näihin kuuluvat esimerkiksi yksilön itsenäisyys/riippumattomuus, sukupuolten tasa-arvo ja vapaamielinen asenne seksuaalietiikan alueella.

Nämä havainnot selittävät monia asioita. Esimerkiksi vuosia jatkunut Päivi Räsäsen ajojahti vastaa hyvin maamme arvomaailmaa (ja se, että se pöyristyttää muualla maailmassa, puolestaan kertoo siitä, kuinka poikkeavassa arvoilmastossa Suomessa elämme).

Samalla tutkimus herättää myös paljon isoja kysymyksiä. Mistä esimerkiksi johtuu, että juuri ne maat, joissa on (tai on ollut) luterilainen valtion- tai kansankirkko, ovat sekularisoituneet kaikkein pahimmin? Onko kirkon teologiassa tai rakenteissa peräti jokin sisäänrakennettu valuvika, vai onko kyseessä vain toimeenpano-ongelma?

Kaikille kristillisille seurakunnille tutkimus antaa paljon pohdittavaa. Mitä asioita seurakuntalaisille pitäisi opettaa? Millä alueilla heitä tulisi erityisesti varustaa? Mitkä uskosta osattomien tavoittamistavat saattavat toimia, ja mitkä eivät todennäköisesti toimi? Missä asioissa uskovien kannattaa pitää ääntä julkisuudessa, ja mitkä asiat on hyvä säästää kahdenkeskisiin keskusteluihin? Mitkä rakenteet ja toimintatavat ovat tämän ajan ihmisille mielekkäitä ja mitkä eivät?

Evankeliumin välittäminen uusille sukupolville ei enää ole kuin kartan mukaan suunnistamista, jossa maastossa on selkeät kiintopisteet ja reitti kaikille tuttu. Se on pikemminkin purjehtimista avomerellä, jossa kiintopisteitä ei juuri ole, reitti vaihtelee ja koko ajan on osattava virittää purjeet muuttuvien tuuliolosuhteiden mukaan.

[Sarjan muut osat: 2 3 4 5 6]