Puuduttava rukous
Monet Jeesuksen seuraajat tuskailevat oman rukouselämänsä kanssa. Ei oikein huvita eikä jaksa, ja silloinkin kun jaksaa, tuntuu rukoileminen puuduttavalta, pakonomaiselta suoritukselta. Syyllisyyden tunnetta kasvattaa lisäksi tieto siitä, että rukous ja sen ylläpitämä yhteys Jumalaan ovat (ainakin teoriassa) elämän tärkeimpiä asioita. Onko tälle ongelmalle jotain tehtävissä – ja jos on, niin mitä?
Rukouksesta on kirjoitettu toinen toistaan parempia kirjoja, ja niistä löytyy runsaasti kaikenlaisia hyviä vinkkejä rukouselämän elävöittämiseksi. Lisäksi elämällä on tapana heittää eteen haasteita, jotka vetävät väkisinkin rukoukseen. Harva meistä nimittäin selviää joutumatta koskaan turvautumaan Jumalaan kaikkien muiden tahojen ja selviytymiskeinojen pettäessä. Vaikka nämä tilanteet ovat yleensä ei-toivottuja, ovat ne samalla myös arvokkaita mahdollisuuksia jumalasuhteen syventämiseen eikä niitä kannata hukata.
Mutta puuduttavasta rukouselämästä eroonpääsemiseksi on helpompiakin keinoja. Yksi sellainen on ruveta ahkeroimaan Jeesuksen seuraajilleen antaman mission parissa. Jeesus itse yhdistää lupauksen omasta läsnäolostaan nimenomaan tuon tehtävän täyttämiseen, ja tuon lupauksen paikkansapitävyyden voi jokainen itse testata ja todeta. Koska Jeesus etsii ja kohtaa erityisesti kadonneita lampaita, ei siis ole mikään yllätys, että samassa puuhassa ollessamme saamme usein kokea hänenkin läsnäolonsa.
Kun lähdemme mukaan siihen seikkailuun, johon Jeesus meitä kutsuu, ymmärrämme myös, miksi ensimmäisten Jeesuksen seuraajien piti ensin odottaa Pyhän Hengen vuodatusta. Meillä on jo Pyhä Henki, mutta siitä huolimatta monet ovat saaneet huomata, että on mahdollista uurastaa omin voimin – ja se vie äkkiä ilon ja voimat. Vasta sitten, kun kokemuksen kautta ymmärrämme rukouksen olevan välttämätöntä, alamme olla oikealla paikalla sekä suhteessa saamaamme tehtävään että sen antajaan.
Comments
Post a Comment