Huomisen seurakunta

Jos suomalainen Jeesuksen seuraaja haluaa yhdessä tiiminsä kanssa istuttaa seurakunnan, mielessä siintävä tavoite on yleensä jotain, josta on aiempaa kokemusta ja osaamista. Uuden yhteisön rakenteiden ja toimintatapojen osalta se merkitsee käytännössä sitä, että istuttaja päätyy valitsemaan jonkin maassamme jo ennestään esiintyvistä seurakuntamalleista. Nämä mallit ja niiden keskinäiset erot käyvät ilmi oheisesta havainnekuvasta.

Yksi lähetystyön perusperiaate on pyrkimys tutustua sen kohteeseen mahdollisimman hyvin. Jokainen maa ja kulttuuri on omanlaisensa, jolloin kristinuskon sanomaa on pakko kontekstualisoida – samalla kun pidetään kiinni uskon muuttumattomasta ytimestä. Ilman näitä sanoma ei usein joko mene perille, tai usko saa Uudelle testamentille vieraita muotoja. Mutta myös täällä "kotikentällä" evankeliumin eteenpäin meneminen kärsii jossain määrin siitä, että ei olla täysin ymmärretty, millaisessa kontekstissa tomitaan.

Mitä tapahtuu kristilliselle seurakunnalle tilanteessa, jossa se joutuu luopumaan kirkkorakennuksistaan, sen pari ylintä johtoporrasta tapetaan, sen toimintaa ei enää ole pyörittämässä palkatut ammattilaset eikä sillä ei ole käytettävissään länsimaittain tasokasta teologista koulutusta  – ja kaiken tämän kruunaa vaino? Tämä ihmiskoe on suoritettu Kiinassa. Tuloksena oli seurakunnan historiallinen kasvu tavalla, jolle vetää vertoja ainoastaan varhaisimman kristillisyyden räjähdysmäinen leviäminen. Siispä "marttyyrien veri on kirkon siemen", eikö niin?