Kypsyyskoe
Kuinka tehokkaasti perinteinen länsimainen seurakuntamalli tukee hengellistä kasvua ja opetuslapseuttaa sunnuntain pääkokoontumiseen osallistuvia? Yksi tapa testata tätä on ottaa kyseiset ihmiset, jakaa heidät useampaan kodeissa kokoontuvaan pienryhmään, laittaa isot kokoontumiset tauolle ja pyytää pienryhmiä kasvamaan uskosta osattomien tavoittamisen kautta. Lopputulos kertoo paljon seurakunnan kypsyydestä.
Edellä kuvattu "kypsyyskoe" ei ole mikään hatusta vedetty kohtuuton vaatimus, vaan se on se tapa, jonka kautta Kristuksen maailmanlaajuinen ruumis on kokenut suurimmat kasvunsa historiansa aikana. Samalla tavalla levisi kristinusko sen ensimmäisten 300 vuoden ajan, samalla tavalla kasvoi Kiinan kotiseurakuntaliike bambuesiripun takana – ja samalla tavalla kasvaa seurakunta tälläkin hetkellä monessa sellaisessa maassa, missä Jeesuksen seuraajat eivät voi kokoontua yhteen isona joukkona. Kyseessä ei siis ole mikään hengellisten superkristittyjen toimintamalli, vaan hyvin vanha, hyvin yksinkertainen ja Kristuksen ruumiille hyvin luonnollinen tapa toimia.
Tämä toimintamalli testaa länsimaisen uskovan kypsyyttä ainakin kolmella eri tavalla:
1) Se paljastaa kulutuskristillisyydelle tyypillisen minäkeskeisyyden. Moni uskova on tottunut ajattelemaan, että seurakunta on palveluntarjoaja, jonka ensijainen tehtävä on tyydyttää hänen tarpeensa. Itsekäs kristitty ei siksi tunne oloansa kotoisaksi yhteisössä, jossa hän ei enää olekaan kuluttaja, jota viihdytetään, vaan tuottaja, jonka odotetaan kasvavan ja palvelevan muita. Pienemmässä yhteisössä jokaisella jäsenellä on väliä ja jokaista tarvitaan.
2) Se mittaa Hengen hedelmän määrän. Yksi ison ja pienen yhteisön keskeinen ero on se, että isossa voi valita, kenen kanssa on tekemisissä, mutta pienessä ei. Paavalin lukuisat ohjeet ja kehotukset pienissä kotiseurakunnissa eläville uskoville olivat alkukristillisyydessä tarpeen, koska Henki oli yhdistänyt hyvin monenlaisia ihmisiä, joiden piti nyt elää uutta yhdessä todeksi uutta elämäänsä Kristuksessa. Jokainen tietää, millaista elämä tavallisessa perheessä voi joskus olla, ja sama pätee seurakuntiin, jotka Uuden testamentin aikana olivat pieniä ja perheenomaisia. Siksi Hengen hedelmä on välttämätön Jeesuksen seuraajille. (Sen sijaan iso seurakunta ei – päinvastaisesta retoriikasta huolimatta – oikeasti ole "perhe", vaan ennemminkin isotädin 90-vuotisjuhlat, jossa läheskään kaikki paikallaolijat eivät ole tuttuja ja jossa suurin osa tutuistakin on sellaisia, joiden kanssa ei normaalisti olla tekemisissä.)
3) Se osoittaa, onko opetuslapseuttaminen onnistunut. Jeesus antoi seuraajilleen yhden tehtävän: välittää kaikki Jeesukselta opittu eteenpäin, eli tehdä tehdä uusia Jeesuksen seuraajia, jotka edelleen kykenevät välittämään oppimansa eteenpäin ja tekemään uusia Jeesuksen seuraajia. Isossa yhteisössä käy usein niin, että ajatellaan Jonkun Muun jossain jotenkin hoitavan tämän tehtävän. Suurin osa ei koskaan ole oppinut opetuslapseuttamaan, koska sitä ei ole heille opetettu. Kun lisäksi tämä Joku Muu on usein palkattu ammattilainen, ei ole ihme, että tavallinen Jeesuksen seuraaja kokee olevansa kyvytön seurakunnan ydintehtävän osalta.
Jos alussa mainitun kypsyyskokeen pienyhteisöt alkavat kasvaa ja moninkertaistua, voidaan todeta perinteisen seurakuntamallin toimivan ja kasvattavan kypsiä Jeesuksen seuraajia.
Miten mahtaisi käydä sinun seurakunnassasi?
Comments
Post a Comment