Kynttilä vai kirous?

Vanhan sananlaskun mukaan "on parempi sytyttää kynttilä kuin kirota pimeyttä". Tämä ei kuitenkaan tunnu koskevan kristittyjä, jotka kokevat ensisijaiseksi velvollisuudekseen nimetä, häpäistä ja tuomita julkisesti niitä, joiden toiminta ja arvot poikkeavat omista, kristillisinä pidetyistä arvoista. Atlantin toiselta puolelta tuttu, alati paheneva yhteiskunnan kahtiajako sekä siihen liittyvät kulttuurisodat lieveilmiöineen ovat saapuneet tännekin – ja moni turhautunut uskova on lähtenyt mukaan keskinäisen manailun ja vastakkainasettelun kierteeseen.

Uuteen testamenttiin on talletettu yllättävän vähän esimerkkejä siitä, kuinka Jeesus kiroaa maatansa miehittäneitä vihattuja roomalaisia. Samoin harvassa ovat ne jakeet, joissa hän häpäisee ja tylyttää syntisiä. Toki Jeesuskin osasi tarvittaessa sanoa terävästi, mutta kohteena tuntuvat yleensä olleet pikemminkin ne tahot, jotka uskoivat edustavansa Jumalaa ja hänen näkökantojaan. Kovimmat sanat olivat varattuja fariseuksille, jotka olivat oman aikansa tosiuskovaisten muodostama moraalipoliisi.

Paavali tuntuu olleen Jeesuksen kanssa samoilla linjoilla: "Ei kai ole minun asiani tuomita niitä, jotka ovat [Kristuksen ruumiin] ulkopuolella? --- Ulkopuoliset tuomitsee Jumala" (1. Kor. 5:9-13). Paavalin – Jeesuksesta puhumattakaan – asenteen ja esimerkin merkittävyyttä korostaa se, että Rooman imperiumi oli yhteiskuntana huomattavasti pahempi kuin vaikkapa kuudetta kertaa maailman onnellisimmaksi maaksi valittu Suomi.

Richard John Neuhaus on todennut, että "politiikka on ensisijaisesti kulttuurin funktio, kulttuurin ytimessä on moraali ja moraalin ytimessä on uskonto". Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että politiikan muutos edellyttää arvomaailman muutosta, mikä puolestaan edellyttää muutosta usko(nnollisuude)ssa. Niinpä esimerkiksi erilaista politiikkaa harjoittavien julkinen haukkuminen, kiroaminen tai maalittaminen ei varsinaisesti auta mihinkään muuhun kuin oman samanmielisten kuplan vahvistamiseen. Vasta kun yksilöiden sydämet muuttuvat, seuraa ennen pitkää myös yhteiskunnallinen muutos.

Samaa pätee myös somealustojen ulkopuolella. Jeesuksen seuraajat on kutsuttu välittämään (ja itsekin olemaan) hyviä uutisia. Meidän tehtävämme on rakentaa siltoja, ei polttaa niitä. Aika harva Jeesuksen seuraaja on tuomittu, haukuttu tai häpäisty uskoon – yleensä ne vetovoimatekijät ovat hieman toisenlaisia. Uskosta osatonta ei voi vaatia elämään raamatullisen etiikan mukaisesti, etenkin kun se tuppaa olemaan ajoittain vaikeaa niillekin, joilla on apuna Pyhä Henki.

Mitäs jos pimeyden kiroamisen sijaan vain keskittyisimme sytyttelemään kynttilöitä? Ei siis sellaisia, joita käytetään rovioiden sytyttämiseen, vaan niitä, jotka tehokkaasti karkottavat pimeyttä ja auttavat ihmisiä näkemään. Jos et tiedä, kumpia sytyttelet, kysy sanojesi ja tekojesi kohteena olevilta ihmisiltä. He kyllä tietävät ja tuntevat eron.