Tekstit

Näytetään tunnisteella evankeliointi merkityt tekstit.

Optinen harha

Kuva
Moni uskoo, että mitä suurempi seurakunta, sen parempi. Suuri ei ainoastaan ole maailman silmissä näyttävämpi, vaan se on myös tehokkaampi ja kykenevämpi tekemään sitä, mitä seurakunnan pitäisikin tehdä. On siis vain järkevää, että voimia ei hajauteta istuttamalla uusia yhteisöjä, vaan pyritään tekemään jo olemassa olevista seurakunnista vieläkin suurempia ja vahvempia – eikö niin?      Väärin. Vanhan ja ison seurakunnan oletettu tehokkuus suhteessa uuteen ja pieneen on kuin oheisen kuvan optinen harha, jossa ruutu A vaikuttaisi olevan tummempi kuin ruutu B. Harha on niin voimakas, että harva pysähtyy asiaa edes ajattelemaan, kyseenalaistamisesta puhumattakaan.

Kynttilä vai kirous?

Kuva
Vanhan sananlaskun mukaan "on parempi sytyttää kynttilä kuin kirota pimeyttä". Tämä ei kuitenkaan tunnu koskevan kristittyjä, jotka kokevat ensisijaiseksi velvollisuudekseen nimetä, häpäistä ja tuomita julkisesti niitä, joiden toiminta ja arvot poikkeavat omista, kristillisinä pidetyistä arvoista. Atlantin toiselta puolelta tuttu, alati paheneva yhteiskunnan kahtiajako sekä siihen liittyvät kulttuurisodat lieveilmiöineen ovat saapuneet tännekin – ja moni turhautunut uskova on lähtenyt mukaan keskinäisen manailun ja vastakkainasettelun kierteeseen.

Uusia vanhoja aarteita

Kuva
Jumalan kansan vaellus Jeesuksen ajoista näihin päiviin asti on ollut pitkä ja mutkainen, ja matkalla on hukkunut paljon oleellista ja oikeaa. Pahimmillaan onkin kulunut jopa satoja vuosia, ennen kuin on huomattu – ja tunnustettu – jonkin tärkeän asian kadonneen. Kristus on kuitenkin kärsivällinen, ja pikkuhiljaa Henkensä kautta hän on palauttanut näitä kadonneita aarteita ruumiilleen.

Korhonen ja tekijäpula

Kuva
Korhonen oli päättänyt työpäivän päälle piipahtaa keskustassa asioilla. Kohteeseen oli toimistolta puolen tunnin kävelymatka, joten kulkuvälineeksi oli valikoitunut apostolinkyyti. Korhoselle tämä merkitsi lähes aina rukouskävelyä, ja niin tälläkin kertaa. Alkumatka oli kulunut päällimmäisten asioiden purkamiseen, ja nyt oli menossa rukous rakkaan kotikaupungin puolesta. Jotenkin sydäntä tuntui erityisesti raastavan ajatus suuresta työmäärästä, jota kukaan ei ole tekemässä. – Herra, miksi et ole antanut työntekijöitä elonkorjuuseen?

Kenen valtakuntaa rakennamme?

Kuva
Yksi Kristuksen ruumiin isoimpia ongelmia on se, että se on pirstaloitunut niin moneen osaan, ja jokainen osa yrittää olla Kristuksen ruumis ilman muita osia. Tämä näkyy myös paikkakuntatasolla: vaikka jokainen yhteisö teoriassa tunnustaisikin paikkakunnan muut yhteisöt saman ruumiin jäseniksi, käytännössä näin ei välttämättä tapahdu. Tällöin on vaarana, että jokainen rakentaa omaa pientä valtakuntaansa – jonka etu ei aina ole yhtenevä Jumalan valtakunnan edun kanssa. Omat toimemme eri tilanteissa yleensä paljastavatkin sen, kenen valtakuntaa todellisuudessa rakennamme.

Oikea järjestys

Kuva
Jeesus antoi seuraajilleen tehtäväksi opetuslapseuttaa kaikki kansat. Tuo tehtävä sisältää kaksi elementtiä tai vaihetta: 1) uskosta osattomien tavoittaminen evankeliumilla ja 2) uskoon tulleiden opettaminen elämään ja toimimaan Jeesuksen tavoin. Pitäisikö seurakuntien siis panostaa enemmän evankeliointiin vai uskovien varustamiseen? Oikea vastaus on tietenkin "kyllä", mutta myös järjestyksellä on väliä.

Kovaa mutta tarpeellista oppia

Kuva
Monelle on tullut yllätyksenä, kuinka huonosti resursseiltaan ylivertainen Venäjä on pärjännyt sodassaan Ukrainaa vastaan. Yhdeksi tätä selittäväksi osatekijäksi asiantuntijat ovat nostaneet sen, että Venäjän sotilasjohtojärjestelmä on edelleen hyvin hierarkkinen. Ukrainalaiset sotilaat osaavat toimia haastavissakin tilanteissa itsenäisesti yhteisen tavoitteen eteen, kun taas venäläiset vastaavanlaisissa tilanteissa tarvitsevat usein jonkun isomman herran kertomaan, mitä pitää tehdä. Jotain samankaltaista on havaittavissa myös eri seurakuntien välillä.

Suomalaisen kristillisyyden haasteita 3/6

Kuva
Maailma on muuttunut arvaamattomilla tavoilla viimeisten 50 vuoden aikana, ja Suomi sen mukana. Yksi suurista muutoksista on ollut postmodernin maailmankuvan esiinmarssi. Tähän ajatteluun yhdistetään yleensä suurten kertomusten kuolema, kaiken kyseenalaistaminen, totuuden subjektiivinen luonne ja uskonnollinen pluralismi. Kristillisille kirkoille tämä merkitsee väistämättä luopumista erioikeuksista ja siirtymistä keskiöstä kohti marginaalia. Mutta ovatko hengelliset päättäjät – joista useimmat ovat modernin maailmankuvan kasvatteja – ymmärtäneet, mitä kaikkea tämä merkitsee?

Suomalaisen kristillisyyden haasteita 1/6

Kuva
Yksi lähetystyön perusperiaate on pyrkimys tutustua sen kohteeseen mahdollisimman hyvin. Jokainen maa ja kulttuuri on omanlaisensa, jolloin kristinuskon sanomaa on pakko kontekstualisoida – samalla kun pidetään kiinni uskon muuttumattomasta ytimestä. Ilman näitä sanoma ei usein joko mene perille, tai usko saa Uudelle testamentille vieraita muotoja. Mutta myös täällä "kotikentällä" evankeliumin eteenpäin meneminen kärsii jossain määrin siitä, että ei olla täysin ymmärretty, millaisessa kontekstissa tomitaan.

Harvinaista aikaa

Kuva
Moni on elämänsä aikana ollut tilanteessa, jossa nuori lapsi on ensin syönyt suuren annoksen ruokaa, jonka jälkeen pöytään on katettu herkullinen jälkiruoka. Kun paikalla olevat aikuiset ovat sitten leikillään todenneet lapselle, että "söit niin paljon, että mahaan ei taida enää mahtua jälkiruokaa", on lapsi saattanut nopeasti kuitata, että "se menee eri mahaan". Mahoja on tietenkin vain yksi, mutta kuten vanhemmat hyvin tietävät, herkut yleensä maistuvat lapselle silloinkin, kun vatsassa ei tunnu olevan lainkaan tilaa terveelliselle perusruoalle.

Maalinteon vaikeus

Kuva
Jalkapallo vaikuttaa lajia tuntemattoman silmin tavattoman tylsältä peliltä. Siinä joukko pelaajia juoksee pahimmillaan yli puolitoista tuntia isolla kentällä edestakaisin ilman maalin maalia. Jatkuva liikkuminen ei vaikuta kovin tehokkaalta, mutta viime kädessä se on se tapa, jolla maaleja syntyy ja pelejä voitetaan. Samankaltainen periaate pätee myös missionaaliseen elämäntapaan.

300 vuoden projekti

Kuva
Monissa piireissä on edelleen vallalla se näkemys, että uskoon tulleen opetuslapseuttaminen tapahtuu siten, että hänet saadaan kirkon penkkiin "Sanan kuuloon", jossa pastorin saarnat sitten tekevät tehtävänsä. Tätä pidetään myös tehokkaana tapana opetuslapseuttaa, saahan useampi henkilö kerralla nauttia samasta kattauksesta. Kaiken kukkuraksi metodilla on pitkät perinteet. Miksi siis jotkut ovat kaikesta huolimatta sitä mieltä, että tässä kuviossa ihan kaikki ei ole kohdallaan?

Kypsyyskoe

Kuva
Kuinka tehokkaasti perinteinen länsimainen seurakuntamalli tukee hengellistä kasvua ja opetuslapseuttaa sunnuntain pääkokoontumiseen osallistuvia? Yksi tapa testata tätä on ottaa kyseiset ihmiset, jakaa heidät useampaan kodeissa kokoontuvaan pienryhmään, laittaa isot kokoontumiset tauolle ja pyytää pienryhmiä kasvamaan uskosta osattomien tavoittamisen kautta. Lopputulos kertoo paljon seurakunnan kypsyydestä.

Korhonen ja kasvun avaimet

Kuva
Oli kaunis kesäpäivä, ja Korhonen oli tapansa mukaan rukouskävelyllä. Suomen suvi tarjosi parastaan, eikä syitä luomakunnan Herran ylistämiseksi tarvinnut sen kauempaa hakea. Pelkkää kiitosta ja ylistystä eivät Korhosen rukoukset toki tälläkään kertaa olleet, vaan Herralle oli muutakin asiaa. Kuten niin monesti ennenkin, hän kyseli Herralta sitä, miten ihmisiä voisi evankeliumilla parhaiten saavuttaa: – Keitä meidän tulisi tavoittaa ja miten? Oi Herra, anna sinä sinun ruumiillesi tässä kaupungissa avaimet ihmisten tavoittamiseksi!