Kovaa mutta tarpeellista oppia

Monelle on tullut yllätyksenä, kuinka huonosti resursseiltaan ylivertainen Venäjä on pärjännyt sodassaan Ukrainaa vastaan. Yhdeksi tätä selittäväksi osatekijäksi asiantuntijat ovat nostaneet sen, että Venäjän sotilasjohtojärjestelmä on edelleen hyvin hierarkkinen. Ukrainalaiset sotilaat osaavat toimia haastavissakin tilanteissa itsenäisesti yhteisen tavoitteen eteen, kun taas venäläiset vastaavanlaisissa tilanteissa tarvitsevat usein jonkun isomman herran kertomaan, mitä pitää tehdä. Jotain samankaltaista on havaittavissa myös eri seurakuntien välillä.

Koronapandemian myötä useimmat länsimaiset seurakunnat joutuivat tilanteeseen, joka oli niille aivan uusi. Hengelliset johtajat eri puolilla miettivät, miten lampaiden mahtaa käydä, kun ne eivät olekaan paimenen kanssa tekemisissä kerran viikossa. Tämä oli monessa yhteisössä aivan aiheellinen huoli.

Nyt, kun pandemia on (ainakin hetkeksi) hellittänyt, voidaan nähdä, että sen vaikutukset vaihtelivat niin yksilöstä kuin seurakunnastakin toiseen. Sitä niitettiin, mitä oli kylvetty.

Siellä, missä on määrätietoisesti tehty opetuslapsia, korona-ajasta selvittiin pienemmillä vaurioilla. Kypsät uskovat ovat pandemiankin aikana osanneet huolehtia omasta hengellisestä elämästään, kyenneet tapaamaan toisia uskovia (rukouksen, Raamatun lukemisen ja yhteyden merkeissä) ja osallistuneet Jeesuksen seuraajilleen antaman tehtävän täyttämiseen. Kuten Ukrainan armeijan sotilaat, he ovat kyenneet liikkumaan ja toimimaan itsenäisesti yhteisen päämäärän mukaisesti myös haastavassa tilanteessa.

Sen sijaan siellä, missä seurakunnan johtaja tai työntekijät ovat pitäneet seurakuntalaiset itsestään riippuvaisina, pandemian vaikutukset ovat olleet rajumpia. Oma hengellinen elämä on kuihtunut, toisten uskovien kanssa ei ole osattu kokoontua yhteen edes pienellä porukalla, eikä Jeesuksen todistajana toimiminenkaan ole ollut päällimmäisenä mielessä. Kuten Venäjän armeijan sotilaat, nämä Jeesuksen seuraajat ovat jämähtäneet paikoilleen ja olleet kykenemättömiä toimimaan ilman johtajaa, jolle kaikki vastuu yhteisen tehtävän täyttämisestä on normaalioloissa ulkoistettu.

Venäjän armeija oletettavasti ottaa paljonkin opikseen viime aikojen kokemuksistaan. Toivottavasti Jeesuksen seuraajien muodostamat yhteisöt – ja eritoten niiden johtajat – tekevät samoin.