Huomisen seurakunta

Vanhan sananlaskun mukaan "on parempi sytyttää kynttilä kuin kirota pimeyttä". Tämä ei kuitenkaan tunnu koskevan kristittyjä, jotka kokevat ensisijaiseksi velvollisuudekseen nimetä, häpäistä ja tuomita julkisesti niitä, joiden toiminta ja arvot poikkeavat omista, kristillisinä pidetyistä arvoista. Atlantin toiselta puolelta tuttu, alati paheneva yhteiskunnan kahtiajako sekä siihen liittyvät kulttuurisodat lieveilmiöineen ovat saapuneet tännekin – ja moni turhautunut uskova on lähtenyt mukaan keskinäisen manailun ja vastakkainasettelun kierteeseen.

Monelle on tullut yllätyksenä, kuinka huonosti resursseiltaan ylivertainen Venäjä on pärjännyt sodassaan Ukrainaa vastaan. Yhdeksi tätä selittäväksi osatekijäksi asiantuntijat ovat nostaneet sen, että Venäjän sotilasjohtojärjestelmä on edelleen hyvin hierarkkinen. Ukrainalaiset sotilaat osaavat toimia haastavissakin tilanteissa itsenäisesti yhteisen tavoitteen eteen, kun taas venäläiset vastaavanlaisissa tilanteissa tarvitsevat usein jonkun isomman herran kertomaan, mitä pitää tehdä. Jotain samankaltaista on havaittavissa myös eri seurakuntien välillä.

Jos suomalainen Jeesuksen seuraaja haluaa yhdessä tiiminsä kanssa istuttaa seurakunnan, mielessä siintävä tavoite on yleensä jotain, josta on aiempaa kokemusta ja osaamista. Uuden yhteisön rakenteiden ja toimintatapojen osalta se merkitsee käytännössä sitä, että istuttaja päätyy valitsemaan jonkin maassamme jo ennestään esiintyvistä seurakuntamalleista. Nämä mallit ja niiden keskinäiset erot käyvät ilmi oheisesta havainnekuvasta.

Yhdysvalloissa on viime vuosina havahduttu siihen, että evankelisella kristillisyydellä on vakava PR-ongelma. Merkittävä osa kansasta on vieraantunut kristinuskosta, koska se yhdistyy ihmisten mielissä tietynlaiseen oikeistopolitiikkaan. Yhä useammalla ei ole mahdollisuutta kuulla aitoa ilosanomaa, koska sen välittäjä tulee jo ennen sitä torjutuksi kristittyjen huonon julkisuuskuvan takia. Suomessa ei vielä (onneksi!) olla tässä pisteessä, mutta ei meidänkään pahenevassa tilanteessamme ole hurraamista. Moni Jeesuksen seuraaja nimittäin tekee hartiavoimin töitä sen eteen, ettei kenellekään jää epäselväksi, mitä kaikkea kristityt vastustavat.

Jos kristinusko ei koskaan olisi saavuttanut Suomea, asiat olisivat täällä huomattavasti huonommin kuin ne ovat nyt. On myös enemmän kuin todennäköistä, että Suomen jääminen roomalais- tai kreikkalaiskatoliseksi maaksi olisi ollut monin tavoin huonompi vaihtoehto kuin luterilaisuus. Voidaan siis sanoa, että kansankirkko on sen historian aikana ollut Suomen ja suomalaisen kristillisyyden etu. Mutta onko se sitä edelleen, vai onko siitä tullut jo rasite?

Suomessa myydään vuositasolla noin 3 000 miljoonaa savuketta, ja sen päälle suomalaiset tuovat ulkomailta vielä muutamia satoja miljoonia lisää. Vaikka tupakointi on hiljalleen vähenemässä, nämä ovat silti isoja lukuja – varsinkin tuotteelle, joka ei ikimaailmassa saisi myyntilupaa, jos se keksittäisiin nyt. Mutta vaikka tupakan polttaminen on terveysriski, sitä ei voida kieltää, koska liian moni on koukussa siihen. On vain toivottava, että uudet sukupolvet oppivat paremmille tavoille. Mutta mitä tekemistä tällä on huomisen seurakunnan kanssa?

Monissa piireissä on edelleen vallalla se näkemys, että uskoon tulleen opetuslapseuttaminen tapahtuu siten, että hänet saadaan kirkon penkkiin "Sanan kuuloon", jossa pastorin saarnat sitten tekevät tehtävänsä. Tätä pidetään myös tehokkaana tapana opetuslapseuttaa, saahan useampi henkilö kerralla nauttia samasta kattauksesta. Kaiken kukkuraksi metodilla on pitkät perinteet. Miksi siis jotkut ovat kaikesta huolimatta sitä mieltä, että tässä kuviossa ihan kaikki ei ole kohdallaan?

Julista aina evankeliumia – ja jos välttämätöntä, käytä sanoja. Tämä ohje on yksi siteeratuimmista Fransciscus Assisilaisen lausumista. Sen taustalla on se tärkeä huomio, että Jeesuksen seuraajan oman elämän tulisi olla linjassa niiden hyvien uutisten kanssa, joiden välittäjänä hän toimii. Tästä huolimatta tässä neuvossa on ainakin neljä ongelmaa, joista sen siteeraajien olisi hyvä olla tietoisia.

Psykologiassa tunnetaan ilmiö nimeltä vahvistusvinouma . Sillä tarkoitetaan yksilön tapimusta huomata ja muistaa sellaista informaatiota, joka tukee hänen ennakkokäsityksiään. Vastaavasti hänen on vaikea tehdä tai hyväksyä sellaisia havaintoja, jotka ovat ristiriidassa näiden ennakkokäsitysten kanssa. Tämä on tuttu ilmiö monenlaisista yhteyksistä, mutta ei kai Raamatun lukemisessa voi tällaista tapahtua?