Vahvistusvinouma ja Raamatun lukeminen

Psykologiassa tunnetaan ilmiö nimeltä vahvistusvinouma. Sillä tarkoitetaan yksilön tapimusta huomata ja muistaa sellaista informaatiota, joka tukee hänen ennakkokäsityksiään. Vastaavasti hänen on vaikea tehdä tai hyväksyä sellaisia havaintoja, jotka ovat ristiriidassa näiden ennakkokäsitysten kanssa. Tämä on tuttu ilmiö monenlaisista yhteyksistä, mutta ei kai Raamatun lukemisessa voi tällaista tapahtua?

Ikävä kyllä Raamatun lukeminen ei ole vahvistusvinoumasta vapaata aluetta. Helpointa se on todeta sillä, että yrittää Raamatulla perustella harhaopin edustajalle, miksi hän on väärässä ja klassisen kristinuskon tulkinta oikeassa. Mikään määrä todistusaineistoa Raamatusta (tai sen ulkopuolelta) ei yleensä saa keskustelukumppania toisiin ajatuksiin. Jos hän muuttaa kantaansa, niin se tapahtuu jostain muusta syystä.

Vaikeampaa sen sijaan on havaita vahvistusvinoumaa omalla kohdallaan. Hyvä esimerkki tästä on se, kuinka (lähes) jokainen seurakunta pystyy lukemaan omat rakenteensa ja käytäntönsä Raamatusta. Tällöin kaikki se, joka näyttäisi tukevan omaa käsitystä siitä, miten tulisi toimia, lähes hyppää tekstistä silmille. Toisaalta kaikki sellainen, joka ei tuohon ennakkokäsitykseen sovi, jää huomaamatta.

Oletko koskaan pannut merkille, että Uusi testamentti ei kehota kymmenysten maksamiseen, mutta kehottaa monin tavoin ja monessa paikassa harrastamaan vieraanvaraisuutta? Tiesitkö, että Jeesuksella on paljon enemmän sanottavaa siitä, mitä teemme rahoillamme, kuin siitä, mitä teemme sukuelimillämme? Oletko kiinnittänyt huomiota siihen, että seurakunta kokoontui keskinäiseen yhteyteensä vain kodeissa, kun taas ulkoista missiota ja apologiaa harjoitettiin julkisesti Jerusalemien temppelialueella ja Tyrannoksen luentosalissa? Niinpä. Kun lopulta huomaa joitain sellaisia asioita Raamatussa, joille on aiemmin ollut sokea, ei voi kuin ihmetellä, miten ne ovat aiemmin jääneet huomaamatta.

Akateemisessa tutkimuskentässä vahvistusvinoumaa korjaa se, että tulkintoja ja teorioita arvioivat ihmiset, joiden ennakkokäsitykset poikkeavat toisistaan. Seurakuntakontekstissa erilaiset näkökulmat tai isien perintöä kyseenalaistavat tulkinnat eivät kuitenkaan yleensä ole tervetulleita. Organisaation kannalta on parempi, että ei esitetä "miksi"- tai "mitä"-kysymyksiä, vaan keskitytään löytämään "miten"-kysymykseen vastaus, jonka avulla toiminnan tehokkuus voidaan maksimoida. Tämä on ymmärrettävää, mutta joskus tekee hyvää lukea Raamattua ja pohtia, kuinka paljon oman yhteisön toiminnasta oikeasti nousee sieltä, ja kuinka paljon on vain vuosien varrelta mukaan tarttunutta turhaa lastia, jota on yritetty lukea tekstiin sisälle.