Huomisen seurakunta

Tarmokas ja jatkuva uusien yhteisöjen istuttaminen on kaikkein tärkein yksittäinen strategia sekä Kristuksen ruumiin määrälliseen kasvuun paikkakunnalla että siellä jo olemassa olevien yhteisöjen jatkuvaan uudistumiseen. Tämä raflaava väite ei ole ote seurakunnanistuttajien propagandakäsikirjasta, vaan hiljattain edesmenneen maailmankuulun pastorin, kirjailijan ja teologin Tim(othy) Kellerin tekstiä . Hänen ajattelunsa taustalla on Raamatun mandaatin ja pitkäaikaisen tutkimustiedon lisäksi myös hänen oma merkittävä kokemuksensa aiheesta. Mutta onko Keller väärässä?

Moni uskoo, että mitä suurempi seurakunta, sen parempi. Suuri ei ainoastaan ole maailman silmissä näyttävämpi, vaan se on myös tehokkaampi ja kykenevämpi tekemään sitä, mitä seurakunnan pitäisikin tehdä. On siis vain järkevää, että voimia ei hajauteta istuttamalla uusia yhteisöjä, vaan pyritään tekemään jo olemassa olevista seurakunnista vieläkin suurempia ja vahvempia – eikö niin?      Väärin. Vanhan ja ison seurakunnan oletettu tehokkuus suhteessa uuteen ja pieneen on kuin oheisen kuvan optinen harha, jossa ruutu A vaikuttaisi olevan tummempi kuin ruutu B. Harha on niin voimakas, että harva pysähtyy asiaa edes ajattelemaan, kyseenalaistamisesta puhumattakaan.

Monien tuntema, terveiden seurakuntien ja seurakuntaverkostojen moninkertaistumiseen tähtäävä Exponential -verkostoon sen tukiorganisaatioksi on muutama vuosi sitten liittynyt yli 35 vuotta toiminut Leadership Network -verkosto. Jälkimmäisen yhtenä päämääränä on auttaa Kristuksen ruumista kohti huomisen seurakuntaa. Tätä se tekee muun muassa artikkeleiden, kirjojen, webinaarien, keskusteluohjelmien ja podcastien avulla. Tällä hetkellä Leadership Network keskittyy neljään pääteemaan, jotka verkostossa koetaan merkittäviksi tulevaisuuden kannalta. Verkoston sivustolla nämä teemat on nimetty ja esitelty seuraavasti:

Jumalan kansan vaellus Jeesuksen ajoista näihin päiviin asti on ollut pitkä ja mutkainen, ja matkalla on hukkunut paljon oleellista ja oikeaa. Pahimmillaan onkin kulunut jopa satoja vuosia, ennen kuin on huomattu – ja tunnustettu – jonkin tärkeän asian kadonneen. Kristus on kuitenkin kärsivällinen, ja pikkuhiljaa Henkensä kautta hän on palauttanut näitä kadonneita aarteita ruumiilleen.

Jeesus antoi seuraajilleen tehtäväksi opetuslapseuttaa kaikki kansat. Tuo tehtävä sisältää kaksi elementtiä tai vaihetta: 1) uskosta osattomien tavoittaminen evankeliumilla ja 2) uskoon tulleiden opettaminen elämään ja toimimaan Jeesuksen tavoin. Pitäisikö seurakuntien siis panostaa enemmän evankeliointiin vai uskovien varustamiseen? Oikea vastaus on tietenkin "kyllä", mutta myös järjestyksellä on väliä.

Monelle on tullut yllätyksenä, kuinka huonosti resursseiltaan ylivertainen Venäjä on pärjännyt sodassaan Ukrainaa vastaan. Yhdeksi tätä selittäväksi osatekijäksi asiantuntijat ovat nostaneet sen, että Venäjän sotilasjohtojärjestelmä on edelleen hyvin hierarkkinen. Ukrainalaiset sotilaat osaavat toimia haastavissakin tilanteissa itsenäisesti yhteisen tavoitteen eteen, kun taas venäläiset vastaavanlaisissa tilanteissa tarvitsevat usein jonkun isomman herran kertomaan, mitä pitää tehdä. Jotain samankaltaista on havaittavissa myös eri seurakuntien välillä.

Ei ole lainkaan liioiteltua todeta, että suomalaisuuden kristillisyyden 11. käsky on vuosikymmenten ajan kuulunut: Älä perusta uusia seurakuntia . Tämä on ilmennyt kahdella tavalla: Itse ei ole perustettu uusia yhteisöjä, koska kaikki paukut on haluttu laittaa oman jo olemassa olevan yhteisön kasvattamiseen mahdollisimman suureksi. Muiden samalle paikkakunnalle perustamat yhteisöt puolestaan on koettu uhkina, koska niiden perimmäiseksi tarkoitukseksi on usein nähty oman seurakunnan lampaiden varastaminen (ja sitä kautta oman aseman heikentäminen seurakuntien ja niiden johtajien välisessä pissimiskilpailussa). Tämän käskyn taustalla ei siis ole sen kummempaa kuin maailmanpolitiikastakin tuttu suurvalta- ja etupiiriajattelu.

Monissa piireissä on edelleen vallalla se näkemys, että uskoon tulleen opetuslapseuttaminen tapahtuu siten, että hänet saadaan kirkon penkkiin "Sanan kuuloon", jossa pastorin saarnat sitten tekevät tehtävänsä. Tätä pidetään myös tehokkaana tapana opetuslapseuttaa, saahan useampi henkilö kerralla nauttia samasta kattauksesta. Kaiken kukkuraksi metodilla on pitkät perinteet. Miksi siis jotkut ovat kaikesta huolimatta sitä mieltä, että tässä kuviossa ihan kaikki ei ole kohdallaan?

Kuinka tehokkaasti perinteinen länsimainen seurakuntamalli tukee hengellistä kasvua ja opetuslapseuttaa sunnuntain pääkokoontumiseen osallistuvia? Yksi tapa testata tätä on ottaa kyseiset ihmiset, jakaa heidät useampaan kodeissa kokoontuvaan pienryhmään, laittaa isot kokoontumiset tauolle ja pyytää pienryhmiä kasvamaan uskosta osattomien tavoittamisen kautta. Lopputulos kertoo paljon seurakunnan kypsyydestä.

Sitä saa mitä tilaa , laulaa suomalaista tanssimusiikkia esittävä yhtye Yölintu. Työelämässä tämä on kääntynyt muotoon sitä saat mitä mittaat . Tällä tarkoitetaan sitä, että suorittavat portaat yleensä keskittyvät tekemään niitä asioita, joita tietävät esimiesportaiden kyttäävän erilaisin mittarein. Jos mittarit on valittu huonosti, niin voida käydä niin, että keskitytään vääriin asioihin. Johto saa sitä mitä haluaa silloinkin, kun se haluaa organisaation ydintoiminnan kannalta vääriä asioita.

Jeesus antoi seuraajilleen yhden ainoan tehtävän, kaikkien kansojen opetuslapseuttamisen. Tässä missiossa on kaksi osaa. Ensimmäinen osa on evankeliumin kertominen uskosta osattomille, ja se huipentuu siihen, että uskoon tulleet kastetaan. Toinen osa on uskoon tulleiden opettaminen "pitämään" kaikki se, mitä Jeesus oli omille opetuslapsilleen opettanut ja käskenyt heitä tekemään. Luojan kiitos seurakunnalle ei annettu enempää kuin tämä yksi tehtävä, niin hankalaksi senkin toteuttaminen on osoittautunut!

Mitä yhteistä on koronapandemialla ja Jerusalemissa pari tuhatta vuotta sitten alkuseurakuntaa vastaan puhjenneella vainolla? Äkkiä ajalteltuna ei paljon mitään (ellei sitten satu uskomaan pitkälle meneviin salaliittoteorioihin). Mutta jos asiaa pysähtyy pohtimaan tarkemmin, niin jotain yhteistä näistä tilanteista kuitenkin löytyy.

Jos voisit aloittaa puhtaalta pöydältä, haluaisitko rakentaa täsmälleen samanlaisen seurakunnan kuin mihin kuulut tällä hetkellä? Niinpä niin, harva meistä päätyisi kaikilta osin juuri samanlaiseen rakenteeseen ja toimintatapoihin kuin omassa seurakuntayhteisössämme – niin rakas kuin se ehkä meille onkin.