Huomisen seurakunta

Jumalan kansan vaellus Jeesuksen ajoista näihin päiviin asti on ollut pitkä ja mutkainen, ja matkalla on hukkunut paljon oleellista ja oikeaa. Pahimmillaan onkin kulunut jopa satoja vuosia, ennen kuin on huomattu – ja tunnustettu – jonkin tärkeän asian kadonneen. Kristus on kuitenkin kärsivällinen, ja pikkuhiljaa Henkensä kautta hän on palauttanut näitä kadonneita aarteita ruumiilleen.

Jeesus antoi seuraajilleen tehtäväksi opetuslapseuttaa kaikki kansat. Tuo tehtävä sisältää kaksi elementtiä tai vaihetta: 1) uskosta osattomien tavoittaminen evankeliumilla ja 2) uskoon tulleiden opettaminen elämään ja toimimaan Jeesuksen tavoin. Pitäisikö seurakuntien siis panostaa enemmän evankeliointiin vai uskovien varustamiseen? Oikea vastaus on tietenkin "kyllä", mutta myös järjestyksellä on väliä.

Yhdysvalloissa on viime vuosina havahduttu siihen, että evankelisella kristillisyydellä on vakava PR-ongelma. Merkittävä osa kansasta on vieraantunut kristinuskosta, koska se yhdistyy ihmisten mielissä tietynlaiseen oikeistopolitiikkaan. Yhä useammalla ei ole mahdollisuutta kuulla aitoa ilosanomaa, koska sen välittäjä tulee jo ennen sitä torjutuksi kristittyjen huonon julkisuuskuvan takia. Suomessa ei vielä (onneksi!) olla tässä pisteessä, mutta ei meidänkään pahenevassa tilanteessamme ole hurraamista. Moni Jeesuksen seuraaja nimittäin tekee hartiavoimin töitä sen eteen, ettei kenellekään jää epäselväksi, mitä kaikkea kristityt vastustavat.

Jos kristinusko ei koskaan olisi saavuttanut Suomea, asiat olisivat täällä huomattavasti huonommin kuin ne ovat nyt. On myös enemmän kuin todennäköistä, että Suomen jääminen roomalais- tai kreikkalaiskatoliseksi maaksi olisi ollut monin tavoin huonompi vaihtoehto kuin luterilaisuus. Voidaan siis sanoa, että kansankirkko on sen historian aikana ollut Suomen ja suomalaisen kristillisyyden etu. Mutta onko se sitä edelleen, vai onko siitä tullut jo rasite?

Yksi lähetystyön perusperiaate on pyrkimys tutustua sen kohteeseen mahdollisimman hyvin. Jokainen maa ja kulttuuri on omanlaisensa, jolloin kristinuskon sanomaa on pakko kontekstualisoida – samalla kun pidetään kiinni uskon muuttumattomasta ytimestä. Ilman näitä sanoma ei usein joko mene perille, tai usko saa Uudelle testamentille vieraita muotoja. Mutta myös täällä "kotikentällä" evankeliumin eteenpäin meneminen kärsii jossain määrin siitä, että ei olla täysin ymmärretty, millaisessa kontekstissa tomitaan.

Moni on elämänsä aikana ollut tilanteessa, jossa nuori lapsi on ensin syönyt suuren annoksen ruokaa, jonka jälkeen pöytään on katettu herkullinen jälkiruoka. Kun paikalla olevat aikuiset ovat sitten leikillään todenneet lapselle, että "söit niin paljon, että mahaan ei taida enää mahtua jälkiruokaa", on lapsi saattanut nopeasti kuitata, että "se menee eri mahaan". Mahoja on tietenkin vain yksi, mutta kuten vanhemmat hyvin tietävät, herkut yleensä maistuvat lapselle silloinkin, kun vatsassa ei tunnu olevan lainkaan tilaa terveelliselle perusruoalle.

Oli kaunis kesäpäivä, ja Korhonen oli tapansa mukaan rukouskävelyllä. Suomen suvi tarjosi parastaan, eikä syitä luomakunnan Herran ylistämiseksi tarvinnut sen kauempaa hakea. Pelkkää kiitosta ja ylistystä eivät Korhosen rukoukset toki tälläkään kertaa olleet, vaan Herralle oli muutakin asiaa. Kuten niin monesti ennenkin, hän kyseli Herralta sitä, miten ihmisiä voisi evankeliumilla parhaiten saavuttaa: – Keitä meidän tulisi tavoittaa ja miten? Oi Herra, anna sinä sinun ruumiillesi tässä kaupungissa avaimet ihmisten tavoittamiseksi!

Julista aina evankeliumia – ja jos välttämätöntä, käytä sanoja. Tämä ohje on yksi siteeratuimmista Fransciscus Assisilaisen lausumista. Sen taustalla on se tärkeä huomio, että Jeesuksen seuraajan oman elämän tulisi olla linjassa niiden hyvien uutisten kanssa, joiden välittäjänä hän toimii. Tästä huolimatta tässä neuvossa on ainakin neljä ongelmaa, joista sen siteeraajien olisi hyvä olla tietoisia.

Jeesus antoi seuraajilleen yhden ainoan tehtävän, kaikkien kansojen opetuslapseuttamisen. Tässä missiossa on kaksi osaa. Ensimmäinen osa on evankeliumin kertominen uskosta osattomille, ja se huipentuu siihen, että uskoon tulleet kastetaan. Toinen osa on uskoon tulleiden opettaminen "pitämään" kaikki se, mitä Jeesus oli omille opetuslapsilleen opettanut ja käskenyt heitä tekemään. Luojan kiitos seurakunnalle ei annettu enempää kuin tämä yksi tehtävä, niin hankalaksi senkin toteuttaminen on osoittautunut!

Mitä yhteistä on koronapandemialla ja Jerusalemissa pari tuhatta vuotta sitten alkuseurakuntaa vastaan puhjenneella vainolla? Äkkiä ajalteltuna ei paljon mitään (ellei sitten satu uskomaan pitkälle meneviin salaliittoteorioihin). Mutta jos asiaa pysähtyy pohtimaan tarkemmin, niin jotain yhteistä näistä tilanteista kuitenkin löytyy.