Seurakunta vai ei?
Yksi koronapandemian sivuvaikutuksista on ollut se, että seurakuntayhteys ja sen merkitys on monien mielessä hieman hämärtynyt. Etenkin niillä, joilla perinteinen yhteen kokoontuminen on vaihtunut YouTube-saarnoihin tai livestriimeihin, on saattanut herätä (sinänsä aivan aiheellinen) kysymys: miksi vaivautua paikan päälle, kun saman sisällön saa netin kautta omalle kotisohvalleen?
Saarnojen kuuntelu tai nauhoitettujen jumalanpalvelusten katselu netistä voi parhaimmillaan olla antoisaa. Samoin ystävien tapaaminen – olipa sitten kyseessä yhteinen kahvihetki tai vaikkapa Zoom-tapaaminen – sekä elämän ilojen ja surujen jakaminen rukouksien kera voi olla hyvinkin voimauttavaa. Seurakunnasta tai varsinaisesta seurakuntayhteydestä ei näissä kuitenkaan ole kyse, vaikka kaikki osapuolet Jeesuksen seuraajia olisivatkin.
Jos et ole varma, onko yhteytesi ystäviesi kanssa sellainen, jota Uusi testamentti kutsuu seurakunnaksi, voit selvittää sen helposti. Onko Kristus yhteytenne keskiössä? Elättekö Uuden testamentin "toinen toistanne" -kehotuksia todeksi? Ahkeroitteko yhdessä Jeesuksen seurakunnalleen antaman tehtävän parissa: tavoitatte uskosta osattomia, kerrotte heille hyviä uutisia Jeesuksesta, kastatte uskoon tulleet ja opetatte heitä toimimaan ja elämään Jeesuksen tavoin?
Jos vastasit kaikkiin kolmeen kysymykseen "kyllä", yhteytesi todennäköisesti täyttää seurakunnan minimikriteerit kristologian, ekklesiologian ja missiologian osalta. Muussa tapauksessa kannattaa lopettaa itsensä pettäminen ja etsiytyä seurakuntayhteyteen!
Comments
Post a Comment