Muutoksen vaikeus

Työpsykologiassa tunnetaan käsite "muutosvastarinta". Se perustuu pohjimmiltaan ihmismielen taipumukseen puolustaa vanhoja tottumuksiaan. Kyse ei ole pelkästään siitä, että muutoksen myötä joutuu oppimaan uusia toimintatapoja, vaan myös siitä, että oma status tai suhde toisiin voi muuttua tai oma valta-asema järkkyä. Kun kontekstina on yrityksen sijaan seurakunta, muutos on vielä monin verroin vaikeampaa.

Miksi seurakunnan toimintatapojen tai rakenteiden muuttaminen sitten on niin hankalaa, vaikka evankeliumi ja muut kristinuskon ydinasiat säilytettäisiinkin ennallaan? Eivätkö nämä edelliset kuitenkin ole näiden jälkimmäisten rinnalla toissijaisia – ja siten tarvittaessa myös muuttuvia, mikäli havaitaan, että tarvetta muutokseen olisi?

Seurakunnallista muutosta ovat vaikeuttamassa monet tekijät. Seuraavassa on listattu 10 yleistä syytä:

1. Muutos vaatii työtä

Jos jokin muuttuu, yleensä pitää oppia jotain uutta, esimerkiksi uusia taitoja tai uusia toimintapoja. Useimmat meistä ovat luontaisesti laiskoja ja operoivat mieluummin olemassa olevasta osaamisestaan käsin kuin hankkivat uutta.

2. Ihmiset luontaisesti pelkäävät pahinta

Aivot usein tulkitsevat muutoksen uhkaksi, ja uhka puolestaan herättää vastustusta. Vaikka nykyiset toimintatavat olisivatkin ongelmallisia tai hedelmättömiä, ainakin ne ovat tuttuja ja siinä mielessä turvallisia, että jokainen tietää oman roolinsa ja paikkansa.

3. Pelkät faktat eivät riitä

On havaittu, että hyvätkään järkiperustelut eivät välttämättä auta muutoksen läpivientiin, koska totuttuihin tapoihin kiinnittyminen on pohjimmiltaan tunnetason asia. Pitäisi siis kyetä herättämään positiivisia tunteita ja innostusta, mutta vaadittava "hurmospuhe" ei usein ole luontaista niille, jotka lähestyvät asiaa faktojen kautta (vrt. poliitikot vs. virkamiehet).

4. Menneiden aikojen kaipuu

Monilla on tapana ihannoida "menneitä hyviä aikoja", mutta sitä tyypillisesti seuraa haluttomuus päästää irti niistä toimintatavoista, jotka omassa mielessä yhdistyvät tähän kultaiseen aikaan.

5. Vanha koira ei opi uusia temppuja

Mitä vanhemmaksi ihminen tulee, sitä enemmän hän haluaa tehdä asioita totutuilla tavoilla. Ne, joilla seurakunnissa on eniten kykyä oppia uutta, ovat kuitenkin äärimmäisen harvoin niitä, jotka tekevät päätöksiä tai vaikuttavat muiden päätöksiin.

6. Vääränlainen menneen kunnioitus

Vaikka muutosta ei olisi suunnattu mitään tai ketään vastaan, ihmisten mielissä se voi kyseenalaistaa aiemmat ratkaisut. Onko aiemmin oltu väärässä tai toimittu väärin? Eikö Herran ääntä olekaan kuultu? Vetääkö muutos maton menneiden sukupolvien työn ja jopa uskon alta? Tehtyjä erehdyksiä ja vääriä ratkaisuja on vaikea myöntää, koska niiden eteen on tehty paljon työtä ja niissä saattaa olla oma tai seurakunnan maine kiinni.

7. Jäykät rakenteet

Seurakunnalliset organisaatiorakenteet on yleensä suunniteltu välttämään muutosta, tai ainakin tekemään se erittäin hankalaksi.

8. Fokus on muualla

Harvat edes miettivät muutosta tai sen tarpeellisuutta, koska kaikki huomio ja energia on suunnattu seurakunnallisen ohjelmakoneiston pyörittämiseen. Jokaisen sunnuntain jälkeen on aina uusi sunnuntai, ja palvelun pitää pelata mahdollisimman hyvin tai ihmiset äänestävät jaloillaan.

9. Muutos edellyttää uskoa

Kun Israel oli matkalla luvattuun maahan, kaksitoista vakoojaa lähetettiin tutkimaan maata. Kaikki näkivät samat asiat, mutta heistä vain Joosua ja Kaleb olivat sitä mieltä, että maa oli valloitettavissa. Seurakunnassa vaaditaan hieman samankaltaista uskoa siihen, mikä muutoksen myötä voisi tapahtua. Uudessa on kuitenkin yleensä kyse asiasta, josta useimmilla ei ole kokemusta, ja voi olla vaikeaa nähdä tai kuvitella jotain muuta kuin sitä, miten on aina aiemminkin toimittu.

10. Synti

Listan yhdeksän ensimmäistä syytä ovat moraalisesti neutraaleja, mutta kun kyseessä ovat ihmiset, ei synninkään merkitystä sovi aliarvioida. Esimerkiksi tarve pönkittää omaa egoa on tehokas muutoksen vaikeuttaja, vieläkin vakavammista synneistä puhumattakaan. Asiaa hankaloittaa lisäksi se, että henkilö itse saattaa olla sokea omalle synnilleen – niin kuin hengellisessä elämässä usein käy.

Jos ja kun muutos lopulta tapahtuu, se etenee usein hitaasti. Joku on arvioinut, että ajattelun muuttuminen vähänkään merkittävämmän seurakunnallisen muutoksen kohdalla vie henkilöltä 1-2 kuukautta jokaista hänen uskossaolovuottaan kohden. 

Pietarikaan ei päässyt kerralla eroon vanhoista tavoistaan. Jumala oli selkeästi puhunut hänelle vierasheimoisten uudesta asemasta Jumalan kansassa, mutta sekään ei riittänyt. Galatiassa myös Paavalin piti häntä ohjeistaa, ennen kuin asia meni lopulta perille.

Pietarin lisäksi Raamattu on täynnä esimerkkejä siitä, kuinka edes Jumalan puhe ei välttämättä riitä muutoksen aikaansaamiseksi. Ei siis ihme, että seurakunnassa muutos voi joskus olla vaikeaa.