Tekstit

Seurakunta vai ei?

Kuva
Yksi koronapandemian sivuvaikutuksista on ollut se, että seurakuntayhteys ja sen merkitys on monien mielessä hieman hämärtynyt. Etenkin niillä, joilla perinteinen yhteen kokoontuminen on vaihtunut YouTube-saarnoihin tai livestriimeihin, on saattanut herätä (sinänsä aivan aiheellinen) kysymys: miksi vaivautua paikan päälle, kun saman sisällön saa netin kautta omalle kotisohvalleen?

Evankeliumia sanoin ja teoin

Kuva
Julista aina evankeliumia – ja jos välttämätöntä, käytä sanoja. Tämä ohje on yksi siteeratuimmista Fransciscus Assisilaisen lausumista. Sen taustalla on se tärkeä huomio, että Jeesuksen seuraajan oman elämän tulisi olla linjassa niiden hyvien uutisten kanssa, joiden välittäjänä hän toimii. Tästä huolimatta tässä neuvossa on ainakin neljä ongelmaa, joista sen siteeraajien olisi hyvä olla tietoisia.

Sitä saa mitä mittaa

Kuva
Sitä saa mitä tilaa , laulaa suomalaista tanssimusiikkia esittävä yhtye Yölintu. Työelämässä tämä on kääntynyt muotoon sitä saat mitä mittaat . Tällä tarkoitetaan sitä, että suorittavat portaat yleensä keskittyvät tekemään niitä asioita, joita tietävät esimiesportaiden kyttäävän erilaisin mittarein. Jos mittarit on valittu huonosti, niin voida käydä niin, että keskitytään vääriin asioihin. Johto saa sitä mitä haluaa silloinkin, kun se haluaa organisaation ydintoiminnan kannalta vääriä asioita.

Iso kysymys

Kuva
Jeesus antoi seuraajilleen yhden ainoan tehtävän, kaikkien kansojen opetuslapseuttamisen. Tässä missiossa on kaksi osaa. Ensimmäinen osa on evankeliumin kertominen uskosta osattomille, ja se huipentuu siihen, että uskoon tulleet kastetaan. Toinen osa on uskoon tulleiden opettaminen "pitämään" kaikki se, mitä Jeesus oli omille opetuslapsilleen opettanut ja käskenyt heitä tekemään. Luojan kiitos seurakunnalle ei annettu enempää kuin tämä yksi tehtävä, niin hankalaksi senkin toteuttaminen on osoittautunut!

Jeesuksen seuraaminen on kontaktilaji

Kuva
Monelle on käynyt niin, että uskoontulon myötä elämänarvot ovat muuttuneet radikaalisti. Tiettyjä siteitä entiseen elämään on jouduttu katkomaan, ja usein kaveripiiritkin ovat vaihtuneet toisiin. Vuodet ovat sitten kuluneet ja eräänä päivänä on havahduttu siihen, että ei juuri olla tekemisissä muiden kuin uskovien kanssa.

Vahvistusvinouma ja Raamatun lukeminen

Kuva
Psykologiassa tunnetaan ilmiö nimeltä vahvistusvinouma . Sillä tarkoitetaan yksilön tapimusta huomata ja muistaa sellaista informaatiota, joka tukee hänen ennakkokäsityksiään. Vastaavasti hänen on vaikea tehdä tai hyväksyä sellaisia havaintoja, jotka ovat ristiriidassa näiden ennakkokäsitysten kanssa. Tämä on tuttu ilmiö monenlaisista yhteyksistä, mutta ei kai Raamatun lukemisessa voi tällaista tapahtua?

Koronapandemia ja Jerusalemin vainot

Kuva
Mitä yhteistä on koronapandemialla ja Jerusalemissa pari tuhatta vuotta sitten alkuseurakuntaa vastaan puhjenneella vainolla? Äkkiä ajalteltuna ei paljon mitään (ellei sitten satu uskomaan pitkälle meneviin salaliittoteorioihin). Mutta jos asiaa pysähtyy pohtimaan tarkemmin, niin jotain yhteistä näistä tilanteista kuitenkin löytyy.