Tekstit

Suomalaisen kristillisyyden haasteita 4/6

Kuva
Yhdysvalloissa on viime vuosina havahduttu siihen, että evankelisella kristillisyydellä on vakava PR-ongelma. Merkittävä osa kansasta on vieraantunut kristinuskosta, koska se yhdistyy ihmisten mielissä tietynlaiseen oikeistopolitiikkaan. Yhä useammalla ei ole mahdollisuutta kuulla aitoa ilosanomaa, koska sen välittäjä tulee jo ennen sitä torjutuksi kristittyjen huonon julkisuuskuvan takia. Suomessa ei vielä (onneksi!) olla tässä pisteessä, mutta ei meidänkään pahenevassa tilanteessamme ole hurraamista. Moni Jeesuksen seuraaja nimittäin tekee hartiavoimin töitä sen eteen, ettei kenellekään jää epäselväksi, mitä kaikkea kristityt vastustavat.

Suomalaisen kristillisyyden haasteita 3/6

Kuva
Maailma on muuttunut arvaamattomilla tavoilla viimeisten 50 vuoden aikana, ja Suomi sen mukana. Yksi suurista muutoksista on ollut postmodernin maailmankuvan esiinmarssi. Tähän ajatteluun yhdistetään yleensä suurten kertomusten kuolema, kaiken kyseenalaistaminen, totuuden subjektiivinen luonne ja uskonnollinen pluralismi. Kristillisille kirkoille tämä merkitsee väistämättä luopumista erioikeuksista ja siirtymistä keskiöstä kohti marginaalia. Mutta ovatko hengelliset päättäjät – joista useimmat ovat modernin maailmankuvan kasvatteja – ymmärtäneet, mitä kaikkea tämä merkitsee?

Suomalaisen kristillisyyden haasteita 2/6

Kuva
Jos kristinusko ei koskaan olisi saavuttanut Suomea, asiat olisivat täällä huomattavasti huonommin kuin ne ovat nyt. On myös enemmän kuin todennäköistä, että Suomen jääminen roomalais- tai kreikkalaiskatoliseksi maaksi olisi ollut monin tavoin huonompi vaihtoehto kuin luterilaisuus. Voidaan siis sanoa, että kansankirkko on sen historian aikana ollut Suomen ja suomalaisen kristillisyyden etu. Mutta onko se sitä edelleen, vai onko siitä tullut jo rasite?

Suomalaisen kristillisyyden haasteita 1/6

Kuva
Yksi lähetystyön perusperiaate on pyrkimys tutustua sen kohteeseen mahdollisimman hyvin. Jokainen maa ja kulttuuri on omanlaisensa, jolloin kristinuskon sanomaa on pakko kontekstualisoida – samalla kun pidetään kiinni uskon muuttumattomasta ytimestä. Ilman näitä sanoma ei usein joko mene perille, tai usko saa Uudelle testamentille vieraita muotoja. Mutta myös täällä "kotikentällä" evankeliumin eteenpäin meneminen kärsii jossain määrin siitä, että ei olla täysin ymmärretty, millaisessa kontekstissa tomitaan.

Terveysriski

Kuva
Suomessa myydään vuositasolla noin 3 000 miljoonaa savuketta, ja sen päälle suomalaiset tuovat ulkomailta vielä muutamia satoja miljoonia lisää. Vaikka tupakointi on hiljalleen vähenemässä, nämä ovat silti isoja lukuja – varsinkin tuotteelle, joka ei ikimaailmassa saisi myyntilupaa, jos se keksittäisiin nyt. Mutta vaikka tupakan polttaminen on terveysriski, sitä ei voida kieltää, koska liian moni on koukussa siihen. On vain toivottava, että uudet sukupolvet oppivat paremmille tavoille. Mutta mitä tekemistä tällä on huomisen seurakunnan kanssa?

Puuduttava rukous

Kuva
Monet Jeesuksen seuraajat tuskailevat oman rukouselämänsä kanssa. Ei oikein huvita eikä jaksa, ja silloinkin kun jaksaa, tuntuu rukoileminen puuduttavalta, pakonomaiselta suoritukselta. Syyllisyyden tunnetta kasvattaa lisäksi tieto siitä, että rukous ja sen ylläpitämä yhteys Jumalaan ovat (ainakin teoriassa) elämän tärkeimpiä asioita. Onko tälle ongelmalle jotain tehtävissä – ja jos on, niin mitä?

Harvinaista aikaa

Kuva
Moni on elämänsä aikana ollut tilanteessa, jossa nuori lapsi on ensin syönyt suuren annoksen ruokaa, jonka jälkeen pöytään on katettu herkullinen jälkiruoka. Kun paikalla olevat aikuiset ovat sitten leikillään todenneet lapselle, että "söit niin paljon, että mahaan ei taida enää mahtua jälkiruokaa", on lapsi saattanut nopeasti kuitata, että "se menee eri mahaan". Mahoja on tietenkin vain yksi, mutta kuten vanhemmat hyvin tietävät, herkut yleensä maistuvat lapselle silloinkin, kun vatsassa ei tunnu olevan lainkaan tilaa terveelliselle perusruoalle.